5. joulukuuta 2014

Sinivalkoista juhlapöytään

Itsenäisyyspäivän kunniaksi olen jo useampana vuonna hakenut juhlapöydän jälkiruokaan väriteeman sinisestä ja valkoisesta. Todella yllättävää, eikös? Valkosuklaa ja mustikka tarjoavat väriensä lisäksi myös mainion makuparin, ja muuntuvat moneksi. Tänä vuonna tein valkosuklaisen hyydytetyn rahkakakun. Resepti on osittain aiempien reseptien yhdistelmä ja päällinen lähes suoraan purkista. Yksinkertaista, mutta toimii.

Pohja on tehty samalla Donna Hayn reseptillä kuin tämäkin kakkupohja.

40g mantelijauhoa
105g vehnäjauhoa
55g sokeria (Siro)
75g voita, kylmänä ja kuutioituna

Sekoita kuivat aineet kulhossa, lisää kylmät voikuutiot ja nypi seos murumaiseksi taikinaksi. Kaada muruseos 20-22 -senttisen, leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle ja painele ruokalusikan kuperalla puolella tasaiseksi ja tiiviiksi. 20- snettiseen vuokaan ei kannata laittaa ihan koko taikinaseosta, pohjasta tulee muuten turhan paksu. Paista 150- asteisen uunin keskitasossa noin 15 minuuttia, kunnes pohja on saanut hieman väriä. Anna jäähtyä. Pohjana voi käyttää myös keksimurskaa, johon on sekoitettu vähän voisulaa.

Hyydytettävä valkosuklainen täyte on tehty samalla reseptillä kuin puolet tästä kakusta:

3 liivatelehteä
200g valkoista suklaata
200g vaniljarahkaa
2dl kuohu- tai vispikermaa
2rkl maitoa

Liivatteet pehmennetään kylmässä vedessä. Suklaa sulatetaan ja sekoitetaan rahkan kanssa, samoin tuorejuusto. Kerma vaahdotetaan ja vatkataan tasaiseksi suklaa-rahkaseoksen kanssa. Maito kuumennetaan ja liuotetaan liivatteet maidon joukkoon. Liivateneste vatkataan kerma-rahkamassan joukkoon ja kaadetaan seos jäähtyneen keksipohjan päälle. Vuokaa voi kevyesti ravistella ennen jääkaappiin laittoa, jotta seos tasoittuu. Anna jähmettyä jääkaapissa muutaman tunnin tai yön yli.

Jos teet isomman kakun (26-28cm) pohja ja täyte kannattaa tehdä kaksinkertaisena. Osan vaniljarahkasta voi korvata myös tavallisella rahkalla tai paksulla kreikkalaisella jogurtilla. Näin mausta ei tule aivan niin täyteläinen, vaan rahkan tai jogurtin lievä happamuus tasapainottaa valkosuklaan makeutta.


Irtopohjavuoan reunat voi voidella ja vuorata leivinpaperisuikaleilla ennen täytteen kaatamista. Reunoista tulee näin siistimmät. Samaan tarkoitukseen myydään myös erillistä kalvoa, Google löytää hakusanalla "reunakalvo".

Mustikkakuorrutus:

230g mustikkamarmeladia
n. 0,5dl mustikkakeittoa

Marmeladi notkistetaan mustikkakeitolla ja levitetään seos jähmettyneen valkosuklaatäytteen päälle. Kuorrutukseen voi käyttää myös mustikkahilloa ja seosta voi tarjota kastikkeenakin kakun kanssa. Kesällä vastaavasti tuoreet mustikat sopivat ihan sellaisenaan kakun päälle. (Kuva ei todellakaan ole nyt optimaalinen, pahoittelut tästä.)


Pala kakkua, kuppi teetä ja sohvannurkkaan Linnan juhlien pukuloistoa ihastelemaan, siitä on minun huomisilta tehty.  Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!


2 kommenttia:

  1. Myytäisköhän täällä mustikoita, jotta mekin saataisiin jotain sinivalkoista juhlapöytään?! :D ihanalta näyttää tuo kakku!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi kuvitella, että myydään, täälläkin saa tuoreita hollantilaisia mustikoita :D Kai teillä on lippu liehumassa?

      Poista