27. syyskuuta 2015

Nougat-täytekeksit

Ostin pitkästä aikaa Maraboun Dubbel Nougat -patukan ja muistin keksireseptin, joka on ollut lähes 10 vuotta käyttämättä. En edelleenkään löytänyt serkkuni kirjoittamaa paperia (kolmella muutolla saattaa olla tekemistä asian kanssa), mutta jotain sensuuntaista tästä kuitenkin syntyi. Samalla kun kädet täristen näppivoimien äärirajoilla pursotin taikinaa leivinpaperille, muistin, miksi tämä resepti on jäänyt vähemmälle käytölle. Se on hieman työläs. Mutta lopputulos on varsin herkullinen, joten kyllähän sitä kerran kymmenessä vuodessa voi skarpata.


100g voita, huoneenlämpöisenä
0,5dl sokeria (Siro)
0,5 isoa kananmunaa
2dl vehnäjauhoja
1,5tl vaniljasokeria

Pehmeä voi ja sokeri vaahdotetaan yhteen hyvin vaaleaksi ja kuohkeaksi. Lisätään kananmunan puolikas koko ajan vatkaten. Mukaan voi lisätä jo tässä vaiheessa lusikallisen jauhoa, jotta rasvaseos ei juoksetu. Vehnäjauhot ja vaniljasokeri sekoitetaan keskenään, lisätään taikinaan ja vatkataan tasaiseksi. Jos haluat pursottaa taikinan, kannattaa se tehdä heti ja laittvasta valmiit keksit jääkaappiin. Pursotusterä saa myös olla reilun kokoinen, taikina on paksua. Jos haluat leipoa taikinasta muotilla otettavia keksejä, muotoile / kauli taikina ohueksi levyksi kelmupalojen välissä ja laita jääkaappiin vähintään 30 minuutiksi. Tästä määrästä tuli 15 täytettyä keksiä, eli 30 puolikasta. Määrä toki riippuu keksien muodosta ja paksuudesta ja jos haluat useamman, tuplaa ainesten määrä. Kananmunan saa "puoliksi", kun rikot rakenteen lasissa esim. haarukalla ja valutat seoksesta puolet taikinaan.

Keksejä paistetaan 200-asteisen uunin keskitasossa noin 5 minuuttia, riippuen keksien koosta. Reunat saavat hieman väriä, mutta keskusta säilyy vaaleana. Näiden kanssa kannattaa olla tarkka, keksit palavat helposti varsinkin, jos ne ovat kovin ohuita. Anna keksien jäähtyä kokonaan ennen täyttämistä. Keksit kannattaa laittaa suoraan jääkaapista uuniin, jolloin ne leviävät mahdollisimman vähän. Jos keksejä ei pursoteta, kannattaa ne laittaa vielä hetkeksi jääkaappiin leipomisen jälkeen.


1 Dubbel Nougat -patukka
100g tummaa suklaata
(pähkinärouhetta)

Nougat sulatetaan mikrossa tai vesihauteessa siten, että koostumus on tahnamaista. Jos nougat on liian juoksevaa, keksien täyttäminen on hankalaa. Nougatia levitetään keksin pinnalle ja painetaan varovasti toinen keksi päälle. Kun kaikki keksit on täytetty, kannattaa ne laittaa jääkaappiin jähmettymään hetkeksi ennen suklaalla koristelua. Muuten nougat sotkee suklaan.

Tumma suklaa rouhitaan ja sulatetaan juoksevaksi. Suklaan ei tarvitse olla erityisen lämmintä, riittää kun se on juuri ja juuri sulanut. Kannattaa käyttää pientä ja syvää kulhoa, jolloin keksien dippaus on helpompaa kuin laakeassa astiassa. Keksien päät dipataan suklaassa (ja koristeellaan pähkinärouheella.) Jos keksit ovat esim. pyöreitä tai sydämen muotoisia, voisi ne kastaa puoliksi suklaaseen tai koristella suklaaraidoilla. Tyyli on vapaa. Suklaan kannattaa antaa jähmettyä jääkaapissa ennen tarjoilua, keksit voi siis hyvin tehdä jo edellisenä päivänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti