Iskin pienenä silmäni Charlotte russe- nimiseen kakkuun. En ollut nähnyt sellaista aiemmin, mutta pitihän se sitten tehdä. En muista valmistuksesta muuta kuin sen, että kaikessa täpinässä unohdin liivatteet täytteestä. No, sanomattakin selvää, että se Charlotte syötiin sitten kulhosta käsin, kyyneleitä nieleskellen, enkä sen koommin ole kyseistä kakkua tehnyt. Idea tuli kuitenkin uudelleen mieleen kun sitä perunalaatikkoreseptiä etsiessäni näin jotain samantapaista Glorian Ruoka & Viinissä. En ottanut reseptistä kuin idean, mutta hyvä idea olikin, trauma on voitettu!
Välillä on kiva tehdä kakkuja, jotka eivät ole aivan perinteisen muotoisia, mutta eivät kuitenkaan vaadi tuntien aktiivista työtä. Tämä puolikas pallokakku valmistuu helposti kulhossa ja täytteeksi voi laittaa mitä vaan hyytyvää, tässä talveen sopivat piparminttu-suklaayhdistelmät.
Vuokana käytin Ikean teräskulhoa, jonka halkaisija on 20cm ja vuoan vuoraukseen sekä pohjiksi käytin kaksi kääretorttulevyä. Niihin ei ole kovin virallista reseptiä, sillä mittaan aina muut aineet kananmunien tilavuuden mukaan, silmämääräisesti silloinkin (hyvin ammattimaista...). Tässä yhden pohjan ohje, pohjia tarvitaan siis kaksi.
3 M-koon kananmunaa
saman verran Siro-erikoishienoa sokeria
noin 2/3 vehnäjauhoja
noin 1/3 perunajauhoja
1rkl leivontakaakaota
0,5tl leivinjauhetta
Riko munat yhteen lasiin ja mittaa vieressä toiseen samanlaiseen lasiin sokeria saman verran. Kaada sokeri vatkauskulhoon ja mittaa samaan lasiin vehnä- ja perunajauhot sekä kaakao ja leivinjauhe. Sekoita kuivat aineet keskenään. Kaada kananmunat sokerin kanssa samaan kulhoon ja vatkaa, kunnes seos on vaaleaa, paksua ja ilmavaa (vähintään 5min). Sihtaa kuivat aineet munasokerivaahtoon ja kääntele varovasti tasaiseksi. Levitä taikina tasaisesti leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 175-asteisen uunin keskitasossa 5-7min, kunnes pohja on kypsä. Kumoa pohja halutessasi sokeroidulle leivinpaperille. Palat pystyy kyllä leikkaamaan myös suoraan, ilman kumoamista, kunhan on nopea.
Vuoraa kulho muovikelmulla, jotta kakku on helppo nostaa vuoasta pois. Leikkaa kääretorttupohja sopivan kokoisiksi kolmioiksi ja asettele palat kulhon reunoille hieman limittäin, jatka kunnes koko kulho on vuorattu. Viimeinen pala saattaa vaatia hieman leikkaamista. Painele kakkupohjaa, jotta se jää oikeaan muotoon kulhon reunoille ja tiiviiksi.
Tee toinen kakkupohja ja leikkaa siitä kaksi pyöreää palaa. Itse käytin muottina 12cm ja 18cm irtopohjavuokien reunoja, koot riippuvat toki käytetyn kolhon koosta. Jos käytät selvästi suurempaa kulhoa, tee täytteitäkin enemmän.
1 liivatelehti
70g valkosuklaata
0,7dl kuohukermaa
70g vaniljarahkaa
0,7rkl kuohukermaa tai maitoa
2-3mm piparminttuaromia
Laita liivate kylmään veteen pehmenemään. Rouhi ja sulata valkosuklaa. Vatkaa sillä välin kerma vaahdoksi. Sekoita vaniljarahka ja sulanut suklaa keskenään. Lisää seos kermavaahtoon ja sekoita, mausta piparmintulla maustemitallinen kerrallaan. Kuumenna kerma- tai maitotilkka kiehuvaksi, purista liivatelehdestä ylimääräinen vesi pois ja liuota kuumaan nesteeseen. Lisää liivateneste suklaakermavaahtoon koko ajan vatkaten. Kun seos on tasaista, kaada se kakkupohjalla vuorattuun vuokaan. Aseta päälle pienempi (12cm) pohjapala, paina kevyesti ja laita jääkaappiin hetkeksi. Valmista sillä aikaa toinen täyte:
2 liivatelehteä
140g taloussuklaata
1,4dl kuohukermaa
70g maustamatonta tuorejuustoa
70g vaniljarahkaa (tai koko 140g rahkaa)
1,4rkl kuohukermaa tai maitoa
1tl piparminttuaromia
Valmista täyte samoin kuin aiemmin. Jos käytät tuorejuustoa ja rahkaa, sekoita ne ensin keskenään ennen suklaasulan lisäämistä. Pelkällä rahkalla rakenteesta tulee hieman kevyempi. Lisää piparminttuaromia maun mukaan. Kaada täyte kulhoon "välipohjan" päälle, paina kevyesti ja aseta isompi pala (18cm) kakun pohjaksi. Peitä kelmulla ja anna jähmettyä jääkaapissa vähintään 6h, mieluummin yön yli.
200g valkosuklaata
150g maustamatonta tuorejuustoa
(0,5dl paksua kreikkalaista jogurttia tai rahkaa)
Rouhi ja sulata valkosuklaa, vatkaa tuorejuusto (ja jogurtti) notkeaksi ja yhdistä suklaan kanssa. Vatkaa, kunnes seos on tasaista. Kumoa jähmettynyt kakku ja poista kelmu varovasti. Levitä ohut kerros kuorrutetta esim. palettiveitsen avulla kakun pinnalle, jotta pinnasta tulee tasainen. Laita hetkeksi jääkaappiin jähmettymään. Lisää loput kuorrutteesta kakun pintaan ja koristele haluamallasi tavalla. Itse käytin sokerimassasta leikattuja tähtiä ja hopeaa nonparellirouhetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti