Tallinnasta tarttui matkaan muutakin kuin hyviä ruokamuistoja, mm. pitkään metsästetty Guessin laukku ja lompakko sekä pullo Taittingeriä. Tallinnaan matkustaville suosittelen lämpimästä ruokaravintoloihin tutustumista. Helsingistäkin löytyvä Vapiano tarjosi nopeaa lounasta italialaishenkeen. Tai no, oma jonotustaktiikkamme olisi kaivannut parempaa suunnittelua nopeuden kannalta. Ravintolan ideana on se, että asiakas saa "luottokortin" ovelta, ja kortille ladataan syödyt ruoat. Lähtiessä kortti luetaan kassalla. Tarjolla on esimerkiksi risottoa ja pizzaa, ja ruoka valmistetaan tiskin toisella puolella silmien edessä. Itsepalvelua uudella tavalla, mutta ruoka oli maukasta eikä ravintolassa ollut pikaruokapaikoille ominaista kiirettä, vaikka väkeä riitti. Pääruoka-annosten hinta oli 7-10 euroa, jälkiruoat noin 4 euroa. Helsingin Vapianon hinnat ovat vähän korkeammat. Testaamisen arvoista.
Loistavaa hinta-laatu-suhdetta edustaa Tallinnan Vanhankaupungin puolella oleva Lusikas. Tutustuin paikkaan pari vuotta sitten Tallinnan ravintolaviikoilla. Paikka on siisti, mutta ei liian hieno, sopii siis monelle seurueelle. Alku-, pää- ja jälkiruoka sekä lasi viiniä oli yhteensä 33 euroa. Todella edullista, siis. Hotelli Telegraafin ravintola Tchaikovsky on ihastuttanut myös useamman kerran aiemmin, tosin tällä kertaa se jouduttiin jättämään väliin rajallisen ajan vuoksi. Ravintolan aamiainen on testattu myös - ehdottomasti paras hotellissa syömäni kokonaisuus!
Ystävän kanssa vietetyn tyttöjen päivän kruunasi Sokos Hotel Tornin Ateljee Bar. Xanté-Baileys-kaakao ja kattoterassin näköala olivat nappivalinta. Totesimme myös, että Helsingistä ei löydy kovin montaa "yhden drinkin paikkaa", joihin pääsisi puolen yön aikaan lauantaina ilmaiseksi eikä joudu huutamaan ääntään käheäksi. No, olen kai tullut vanhaksi. Tai olenkin, tämän vuoden synttärikakku esittäytyy seuraavassa postauksessa.
Päivän tiivisti täydellisesti yksi lause. Helsinki, I love you.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti