4. tammikuuta 2014

Mukibrownie

Brownie in a mug - iltakaakaon uusi muoto! Tämä on ollut laiskan leipurin makeanhimon pelastus useana iltana. Muki on vielä suhteellisen järkevä annoskoko, joten älyttömiä övereitä ei yhdestä saa aikaiseksi. Ja yksi brownie riittää, jopa minulle. Tässä oma muunnokseni mukibrowniesta:

4rkl sokeria (tavallista tai muscovadoa)
4rkl vehnäjauhoja
2rkl kaakaota tai 1rkl kaakaota ja 1rkl Nutellaa
ripaus suolaa
2rkl pähkinäöljyä
3rkl vettä
(1-2tl Nutellaa tai maapähkinävoita)

Sekoitetaan kuivat aineet keskenään, lisätään öljy, vesi (ja Nutella) ja sekoitetaan tasaiseksi. Taikinan voi tehdä suoraan mukiin tai kaataa sen valmiina reilun kokoiseen mukiin. Keskelle voi laittaa vielä Nutellasta tai maapähkinävoista "sydämen", jos haluaa hieman fondantin tapaisen herkun.




Brownieta kypsennetään mikrossa n. 1min 40s. Meillä on melko tehokas mikro, joten olen itse käyttänyt 80 % tehoa ja noin 1min 50s kypsennysaikaa. Kokeilemalla selviää mikä on hyvä aika, se riippuu myös mukin muodosta ja koosta. Kakun kuuluu jäädä hieman kosteaksi. Brownie on hyvää sellaisenaan, mutta päälle voi laittaa vielä pallon jäätelöä tai vähän kermavaahtoa. Kermavaahdon kanssa tosin kannattaa malttaa jäähdyttää brownieta hetken, se on todella kuumaa mikrosta tullessaan.

Erilaisia makuvivahteita saa sokereista ja öljyistä, itse olen todennut pähkinäöljyn mieluisimmaksi ja muscovadosta tulee kinuskinen maku. Taikinaa voi maustaa myös esim kanelilla, vaniljalla tai pähkinärouheella. Sydämenä voi käyttää myös suklaanpaloja tai konvehteja, mutta kannattaa upottaa ne hyvin taikinan sekaan, jotta suklaa ei pala mikrossa. Tähän reseptiin olen käyttänyt yleensä noin 2,5dl mukeja, taikina kohoaa melko reippaasti mikrossa, joten "tavallisen" kokoiset mukit saattavat olla liian pieniä.



2 kommenttia: