10. huhtikuuta 2016

Cantuccinit

Kuulun niihin, joiden mielestä kahvin ja teen kanssa pitäisi aina olla jotain kastettavaa. Lienee siksi, että mummulassa aina oli, useaakin sorttia. Ja termi kastettava on nyt melko vapamuotoinen, kaikki makea ajaa asian! Mutta nämä cantuccinit ovat ehdottomasti sitä jotakin kastettavaa, sen verran rapsakoista kekseistä on kyse. Italiassa näitä nautitaan myös jälkiruokaviinin kanssa, itse tykkään kahvin tai vahvan teen ja mantelikeksien yhdistelmästä. Tästä reseptistä tulee monta ohutta keksiä ja ne säilyvät hyvin ilmatiiviissä rasiassa, joten pienellä vaivalla saa kahvitauoille iloa pitkäksi aikaa - tai isommalle porukalle. Makua on myös helppo muunnella käyttämällä sitruunan sijaan appelsiinin kuorta, tai jättämällä sen kokonaan pois ja lisäämällä vaikka neilikkaa tai kardemummaa kanelin rinnalle tai muita pähkinöitä. Taikina ei ihan pienestä hetkahda.

2dl täysjyvävehnäjauhoja
3dl vehnäjauhoja
1dl kookos- tai intiaanisokeria
1dl hienoa sokeria
1,5tl leivinjauhetta
150g manteleita
2tl vaniljasokeria
1,5tl kanelia
0,5 sitruunan kuori raastettuna
3 kananmunaa
1,5 - 2rkl Amarettoa tai 2-3 tippaa karvasmanteliaromia

Kuivat aineet sekoitetaan hyvin keskenään, sitruunankuoren voi sekoittaa myös nesteisiin, jolloin se leviää tasaisemmin taikinaan. Kananmunien rakenne vispataan rikki, lisätään Amaretto tai manteliaromi (sekä sitruunankuori) ja lisätään seos kuiviin aineisiin. Taikinan saa parhaiten sekoitettua käsin, sillä siitä tulee paksua ja jämäkkää. Taikina kannattaa jakaa kolmeen tai neljään palaan, jotta palat on helpompi muotoilla pötköiksi. Pintaa kannattaa litistää hieman, cantuccinien ei ole tarkoitus olla kovin korkeita. Jos taikina tuntuu kovin tahmealta, voi käsiä kostuttaa hieman vedellä ennen tankojen litistämistä. Jos uunipelti ei ole kovin suuri, kannattaa tangot paistaa kahdessa erässä. Taikina leviää uunissa, ja yksi iso pötkö ei ole nyt se tavoiteltava asia.

Keksejä paistetaan 200-asteisen uunin keskitasossa noin 25 minuuttia, kunnes pinta on saanut väriä ja keksitangot ovat kohonneet ja levinneet. Tämän jälkeen tangot leikataan heti lämpiminä ohuiksi viipaleiksi, sahalaitaisella leipäveitsellä suoraan painamalla saa parhaan leikkuupinnan omasta mielestäni. Viipaleet asetellaan takaisin uunipellille leikkuupinta ylöspäin ja paistetaan uunin keskitasossa 10-15 minuuttia. Tämän jälkeen viipaleet käännetään ja toistakin pintaa paistetaan 10-15 minuuttia. Kun keksit ovat jäähtyneet täysin, ne kannattaa pakata ilmatiiviiseen rasiaan, jotta ne säilyvät rapeina.



In English:

Cantuccinis

I'm one of those people who always need something sweet with their coffee or tea. And I don't mean sugar or honey unless it comes in the form of cake or biscuit. These cantuccinis are wonderful because they're easy to make, this recipe yields quite a big batch and they keep very well in an air-tight container. Recipe itself also has room for modification, you could substitute the lemon rind with orange, skip it altogether and add cloves or cardamom with the cinnamon or pick another nut to accompany the almonds.

2dl whole wheat flour
3dl all-purpose flour
1dl coconut sugar
1dl caster sugar
1,5 teaspoons baking powder
150g almonds (whole)
2 teaspoons vanilla sugar
1,5 teaspoons cinnamon
0,5 lemon's rind, grated
3 eggs
1,5 - 2 tablespoons Amaretto or 2-3 drops bitter almond flavour

Preheat oven to 200*C. Mix all the dry ingredients together until well combined. You could add the lemon rind with the wet ingredients, as well, that way it'll blend better into the dough. Whisk the eggs lightly, add the Amaretto or almond flavour (and lemon rind) and add into the dry ingredients. Bring the dough together by hand, it will be very thick and firm. Divide the dough into 3-4 pieces and roll them into small sticks, then press lightly to flatten the surface. If the dough is very sticky, press the dough with wet hands. If your baking sheet isn't that big, bake these cookies two sticks at a time, they will rise and widen.

Bake the cookies in the middle of the oven for about 25 minutes until they have a nice colour and have risen. Slice the cookie bars immediately into thin biscuits. I think the best result comes when you press straight through with a serrated knife. Place the cookies back to lined baking sheet with the cut surface upwards, bake for 10-15 minutes, then turn them over and bake for another 10-15 minutes. Let cool completely and store in an air-tight container to keep them crispy.

2 kommenttia: