Iskin pienenä silmäni Charlotte russe- nimiseen kakkuun. En ollut nähnyt sellaista aiemmin, mutta pitihän se sitten tehdä. En muista valmistuksesta muuta kuin sen, että kaikessa täpinässä unohdin liivatteet täytteestä. No, sanomattakin selvää, että se Charlotte syötiin sitten kulhosta käsin, kyyneleitä nieleskellen, enkä sen koommin ole kyseistä kakkua tehnyt. Idea tuli kuitenkin uudelleen mieleen kun sitä perunalaatikkoreseptiä etsiessäni näin jotain samantapaista Glorian Ruoka & Viinissä. En ottanut reseptistä kuin idean, mutta hyvä idea olikin, trauma on voitettu!
Välillä on kiva tehdä kakkuja, jotka eivät ole aivan perinteisen muotoisia, mutta eivät kuitenkaan vaadi tuntien aktiivista työtä. Tämä puolikas pallokakku valmistuu helposti kulhossa ja täytteeksi voi laittaa mitä vaan hyytyvää, tässä talveen sopivat piparminttu-suklaayhdistelmät.
Vuokana käytin Ikean teräskulhoa, jonka halkaisija on 20cm ja vuoan vuoraukseen sekä pohjiksi käytin kaksi kääretorttulevyä. Niihin ei ole kovin virallista reseptiä, sillä mittaan aina muut aineet kananmunien tilavuuden mukaan, silmämääräisesti silloinkin (hyvin ammattimaista...). Tässä yhden pohjan ohje, pohjia tarvitaan siis kaksi.
3 M-koon kananmunaa
saman verran Siro-erikoishienoa sokeria
noin 2/3 vehnäjauhoja
noin 1/3 perunajauhoja
1rkl leivontakaakaota
0,5tl leivinjauhetta
Riko munat yhteen lasiin ja mittaa vieressä toiseen samanlaiseen lasiin sokeria saman verran. Kaada sokeri vatkauskulhoon ja mittaa samaan lasiin vehnä- ja perunajauhot sekä kaakao ja leivinjauhe. Sekoita kuivat aineet keskenään. Kaada kananmunat sokerin kanssa samaan kulhoon ja vatkaa, kunnes seos on vaaleaa, paksua ja ilmavaa (vähintään 5min). Sihtaa kuivat aineet munasokerivaahtoon ja kääntele varovasti tasaiseksi. Levitä taikina tasaisesti leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 175-asteisen uunin keskitasossa 5-7min, kunnes pohja on kypsä. Kumoa pohja halutessasi sokeroidulle leivinpaperille. Palat pystyy kyllä leikkaamaan myös suoraan, ilman kumoamista, kunhan on nopea.
Vuoraa kulho muovikelmulla, jotta kakku on helppo nostaa vuoasta pois. Leikkaa kääretorttupohja sopivan kokoisiksi kolmioiksi ja asettele palat kulhon reunoille hieman limittäin, jatka kunnes koko kulho on vuorattu. Viimeinen pala saattaa vaatia hieman leikkaamista. Painele kakkupohjaa, jotta se jää oikeaan muotoon kulhon reunoille ja tiiviiksi.
Tee toinen kakkupohja ja leikkaa siitä kaksi pyöreää palaa. Itse käytin muottina 12cm ja 18cm irtopohjavuokien reunoja, koot riippuvat toki käytetyn kolhon koosta. Jos käytät selvästi suurempaa kulhoa, tee täytteitäkin enemmän.
1 liivatelehti
70g valkosuklaata
0,7dl kuohukermaa
70g vaniljarahkaa
0,7rkl kuohukermaa tai maitoa
2-3mm piparminttuaromia
Laita liivate kylmään veteen pehmenemään. Rouhi ja sulata valkosuklaa. Vatkaa sillä välin kerma vaahdoksi. Sekoita vaniljarahka ja sulanut suklaa keskenään. Lisää seos kermavaahtoon ja sekoita, mausta piparmintulla maustemitallinen kerrallaan. Kuumenna kerma- tai maitotilkka kiehuvaksi, purista liivatelehdestä ylimääräinen vesi pois ja liuota kuumaan nesteeseen. Lisää liivateneste suklaakermavaahtoon koko ajan vatkaten. Kun seos on tasaista, kaada se kakkupohjalla vuorattuun vuokaan. Aseta päälle pienempi (12cm) pohjapala, paina kevyesti ja laita jääkaappiin hetkeksi. Valmista sillä aikaa toinen täyte:
2 liivatelehteä
140g taloussuklaata
1,4dl kuohukermaa
70g maustamatonta tuorejuustoa
70g vaniljarahkaa (tai koko 140g rahkaa)
1,4rkl kuohukermaa tai maitoa
1tl piparminttuaromia
Valmista täyte samoin kuin aiemmin. Jos käytät tuorejuustoa ja rahkaa, sekoita ne ensin keskenään ennen suklaasulan lisäämistä. Pelkällä rahkalla rakenteesta tulee hieman kevyempi. Lisää piparminttuaromia maun mukaan. Kaada täyte kulhoon "välipohjan" päälle, paina kevyesti ja aseta isompi pala (18cm) kakun pohjaksi. Peitä kelmulla ja anna jähmettyä jääkaapissa vähintään 6h, mieluummin yön yli.
200g valkosuklaata
150g maustamatonta tuorejuustoa
(0,5dl paksua kreikkalaista jogurttia tai rahkaa)
Rouhi ja sulata valkosuklaa, vatkaa tuorejuusto (ja jogurtti) notkeaksi ja yhdistä suklaan kanssa. Vatkaa, kunnes seos on tasaista. Kumoa jähmettynyt kakku ja poista kelmu varovasti. Levitä ohut kerros kuorrutetta esim. palettiveitsen avulla kakun pinnalle, jotta pinnasta tulee tasainen. Laita hetkeksi jääkaappiin jähmettymään. Lisää loput kuorrutteesta kakun pintaan ja koristele haluamallasi tavalla. Itse käytin sokerimassasta leikattuja tähtiä ja hopeaa nonparellirouhetta.
29. tammikuuta 2016
20. tammikuuta 2016
Maapähkinävoijäätelö
Sattui viikonlopuna sen verran ikävästi, että jääkaapista löytyi parasta ennen- päiväystään lähenevä vaniljakastike, maapähkinävoipurkin pohjat ja kuiva-ainekaapista vielä suklaahippupussin jämät. 1+1+1 = maapähkinävoijäätelö! Jos kerran kuumalla säällä pitäisi juoda lämpimiä juomia, niin kai nyt näissä pakkaskeleissä on vähintäänkin välttämätöntä syödä jäätelöä?!
Suosittelen käyttämään sileää (smooth / creamy) maapähkinävoita tähän. Kauppojen jenkkiversio, jossa on mukana muutakin kuin pähkinää, toimii myös. Koska siinä on sokeria ja muitakin kuin pähkinän omaa öljyä, ei välttämättä tarvita alkoholia pehmentämään rakennetta ja pienentämään jääkiteitä. Suklaapalat olivat nyt vain kiva lisä, tämä on herkkua ihan sellaisenaankin. Tästä määrästä tulee noin litra valmista jäätelöä, riippuen vaahdon kuohkeudesta.
200g kondensoitua maitoa
2,5dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
150g sileää maapähkinävoita
(1-2rkl kaakaolikööriä)
n 1dl maitosuklaahippuja
Vatkaa kondensoitu maito ja vaniljakastike paksuksi vaahdoksi. Vaahto saa olla melko jämäkkää. Lämmitä maapähkinävoita mikrossa tai vesihauteessa varovasti sen verran, että koostumus muuttuu juoksevaksi. Lisää maapähkinävoi vaahtoon ja vatkaa tasaiseksi. Jos käytät likööriä, lisää se myös vatkauksen yhteydessä. Kääntele lopuksi suklaahiput vaahdon joukkoon ja kaada seos tiiviiseen pakasterasiaan. Anna jäätyä pakastimessa mielellään yön yli.
Ja koska tämä ei nyt vielä riittänyt ja tein yhden lisälöydön pakastimesta, niin....
Oma suosikkini kaupan jätskialtaassa oli Ben & Jerry'sin versio buffetista eli 'wich, jossa oli kaksi ihanan pehmeää keksiä ja paljon jäätelöä välissä. Tätä ei ole enää näkynyt, liekö päätynyt B&J:n makujen hautausmaalle (jos et tiedä mistä puhun, käy katsomassa täältä). Muistoa kunnioittaen väkertelin oman vastaavan version lauantai-illan kunniaksi.
Olin pitkään silmäillyt Pirkan paistovalmiita suklaacookieita, ja nyt tuli testattua nekin. Eivät muuten ole mitään ihan pikkukeksejä. Jätskipallo kahden keksin väliin, vähän ehkä vielä kinuskikastiketta kyytipojaksi ja sokerihumala on taattu (joillekin sellainen tila tulee, kuulemma). Jätskikeksit voi tehdä aiemminkin valmiiksi ja laittaa pakkaseen odottamaan. Syöminen on vähän siistimpää, kun jäätelö ei ala heti valua.
In English:
Peanut butter ice cream
What an unfortunate event that one should find a carton of whippable vanilla custard that is about to meet it's best before date and then some penut butter and chocolate chips? Well, not really, just kidding. 1+1+1 = peanut butter ice cream! It is recommended that you should drink warm / hot beverages when it's hot outside, so surely the only logical outcome is that these freezing twenty below temperatures demand ice cream? And you can't fight logic!
I recommend you use smooth / creamy peanut butter for this ice cream. Natural works well, but also the supermarket kind that has sugar and other oils besides the peanut itself. Those will keep the ice cream soft and the ice crystals small and you might not need any alcohol in the mix. The chocolate chips are just extra goodness, cause I'm nice like that. This recipe will yield about 1 liter of ice cream.
200g condensed milk
2,5dl whippable vanilla custard (or double cream + 1-2 teaspoons vanilla sugar)
150g smooth / creamy peanut butter
(1-2 tablespoons chocolate liqueur)
about 1dl milk chocolate chips
Whip the condensed milk and vanilla custard (or vanilla-scented cream) until thick and airy. Warm up the peanut butter carefully just to get it a bit more fluid and whisk it into the milk and custard. If you use liqueur, add it at the same time. Fold the chocolate chips carefully into the ice cream mixture. Pour the mixture into an airtight container and freeze ideally overnight.
And since this all just wasn't enough, I got some ready to bake chocolate chip cookies and caramel sauce and made a nice over-the-top ice cream sandwich. And I was very happy with the sugar rush.

14. tammikuuta 2016
Top 3
Uuden vuoden kunniaksi voisi katsoa vähän sitäkin, mitä on tullut tehtyä. Olen kirjoittanut blogia nyt lähes päivälleen kolme vuotta, välillä harvemmin kuin haluaisin, mutta aina se on mielessä. Tykkään seurata Bloggerin tilastoja, en niinkään omien katsojamäärien vuoksi (vaikka tietysti sekin kiinnostaa) vaan sen, mikä resepti milläkin viikolla on katsotuin ja mitkä keräävät koko ajalta eniten klikkauksia. Vuodenajat vaikuttavat jonkin verran yksittäisten postausten katseluun, mutta nämä kolme ovat olleet jonkinlaisia kestosuosikkeja jo pitkään. Katsotuimmat reseptit näkyvät tuossa oikeassa laidassakin. Niissä ei kuitenkaan näy katselumääriä, joten omaksi huvikseni (ja jos jotakuta sattuu kiinnostaa), kerron ne nyt tässä:
Nutella-juustokakku, katseluja 1787 kpl, julkaistu 10.2.2015
Tämän reseptin katselut nousivat uusiin sfääreihin, kun Maku.fi:n Lunni leipoo -blogissa kirjoitettiin Nutellakakusta toukokuussa 2015. Lisäsin tämän reseptin jo ennen tuota toukokuista netti-ilmiöksi noussutta herkkua, mutta tämä kiilasi reippaasti kärkeen toukokuun jälkeen. Tein myöhemmin kyllä myös SEN juustokakun, lisäsin vielä browniepohjan herkkuöverien varmistamiseksi, ja kyllähän se on kaiken hypen arvoinen. Annamarian alkuperäisen reseptin löydät täältä ja oman tuunatun versioni täältä.
Maapähkinävoi-suklaa-juustokakku , katseluja 1453 kpl, julkaistu 16.7.2014
Resepti on alun perin Nigellan kirjasta, mutta pohjaan käytin dominoita. Juustokakut ovat selvästi sekä omia mutta myös lukijoiden suosikkeja, kymmenen luetuimman postauksen joukosta niitä löytyy neljä! Maapähkinävoin ja suklaan yhdistelmä on herkullinen kaikissa muodoissa, juustokakussa varsinkin.
Twix-tangot , katseluja 889 kpl, julkaistu 9.11.2014
Kahden kärki on selkeä, mutta hyvänä kolmosena tulee Maku-lehden ohjetta mukaillen tehdyt Twix-tangot. Näillä keräsin muutaman työkaverin pisteet ja (kuvitteellisen) hammaslääkärin kauhunhuokaukset. Rapea keksipohja, ihanan täyteläinen kinuski ja makea maitosuklaa ovat petollisen hyvä yhdistelmä.
Mietin monesti, mikä on oma lempireseptini. Se taitaa vaihdella vuodenajan ja tilanteen mukaan, kaikkia ei ehdi edes kokeilla, eikä heti tule mieleen mitään tiettyä. Nämä kolme ovat kuitenkin sellaisia, joita olen tehnyt kerta toisensa jälkeen ilman kikkailuja, ja se on itselleni aina merkki toimivuudesta:
Sitruunapiiras kirpeän makea ja nopeasti valmistuva herkku, joka tuo kesän lautaselle ympäri vuoden. Resepti on ollut käytössä jo lähemmäs 15 vuotta (kaikin puolin karu arvio).
Limepiiras limen, kookoksen ja kondensoidun maidon yhdistelmä on sopivan eksoottinen ja tuoreet marjat ja hedelmät kruunaavat tämän herkun. Melko mutkaton jälkiruoka, josta tulee kuitenkin vähän hienompi fiilis.
Mustaherukka-sacher perinteinen sacherkakku sai tästä haastajan, ja oikeastaan voittajankin. Suklaa ja mustaherukka olivat minulle uusi ja vähän omituiselta kuulostava yhdistelmä. Jokaisen palan kohdalla olen kuitenkin iloinen, että aikanaan kakkua maistoin. Kiitos Linda, että ystävyytesi on tuonut myös tällaisen lisäbonuksen omaan kakkurepertuaariini.

(Kuva: Pinterest) |

9. tammikuuta 2016
Suklaakakku juustokakkutäytteellä
Hyvää uutta vuotta! Arkeen paluu on ottanut sen verran koville, että vuoden ensimmäinen postaus on venynyt näin pitkälle. No, parempi kai myöhään kuin ei silloinkaan.
Oletteko tutustuneet Handle the Heat -blogiin? Suosittelen! Blogia kirjoittava Tessa ei tee varsinaisesti kevytjälkiruokia, mutta reseptejä voi silloin tällöin poimia superherkuttelua varten. Tessan luomukset tuntuvat lähtevän siitä, miten jo varsin hyvää voi parantaa entisestään. Niin tämänkin kakun kohdalla, sillä kun mehevän suklaakakun sisään leivotaan juustokakkusydän, on lopputulos vähintäänkin herkullinen ja yllättävä.
Tämä on melko suora käännös reseptistä. Suosittelen amerikkalaisten cup-mittojen käyttöä, mutta suluissa on myös millilitramäärät. Ja aina, jos reseptissä on ilmoitettu sekä paino että tilavuus, kannattaa noudattaa painoa. Esimerkiksi jauhoja saa desin mittaan aivan eri määrän riippuen siitä, kuinka tiivisti ne tulee mitattua. Koska kaikki kylmät ainekset tulee olla huoneenlämpöisiä, kannattaa kakun tekoon varata aikaa ja kärsivällisyyttä. Taikina on iso, itse olen tehnyt kakun Nordic Waren isoon Anniversary-vuokaan, jonka vetoisuus on noin 3,5 litraa. Jos sinulla ei ole isoa vuokaa, kannattaa tehdä kaksi pienempää kakkua ja vahtia paistoaikaa sitten sen mukaan. Taikinan koko kannattaa huomioida myös leivontakulhoa valitessa. Itse olen käyttänyt KitchenAidia ja sen 4,8 litran kulhoa, mutta jos teet taikinan sähkövatkaimella, varaa riittävän suuri kulho. Kakun voi tehdä hyvin myös ilman juustokakkusydäntä, tämä on ehdottomasti parhaan makuista "kuivakakkua", jota ole itse koskaan tehnyt.
230g maustamatonta tuorejuustoa
0,5 cup (118ml) hienoa sokeria
1 M-koon kananmuna
1tl vaniljauutetta
2tl (kakku)vehnäjauhoja
Ota kaikki ainekset hyvissä ajoin huoneenlämpöön, jotta täytteestä tulee mahdollisimman tasaista. Vatkaa tuorejuusto ja sokeri sileäksi, lisää kananmuna, vanilja ja jauhot ja vatkaa jälleen, kunnes seos on tasaista. Jätä odottamaan. (Alkuperäisessä reseptissä käytetään isoa kananmunaa tähänkin, mutta koska amerikkalainen tuorejuusto on rakenteeltaan jämäkämpää kuin esim. Philadelphia, totesin M-koon kananmunan olevan parempi tähän tarkoitukseen.)
0,75 cup (177ml) tummaa leivontakaakaota
170g taloussuklaata tai 60% tummaa suklaata rouhittuna
1rkl pikaespressojauhetta (esim Nescafé)
0,75 cup (177ml) kiehuvaa vettä
1 cup (236ml) crème fraîchea (ei kevytversioita) huoneenlämpöisenä
220g (kakku)vehnäjauhoja
(1tl suolaa, jos käytät suolatonta voita)
1tl soodaa
170g voita huoneenlämpöisenä
2 cup (472ml) vaaleaa muscovadosokeria
1rkl vaniljauutetta
5 L-koon kananmunaa huoneenlämpöisenä
Sekoita kaakao, suklaarouhe ja espressojauhe kuumuutta kestävässä kulhossa (vetoisuus vähintään 0,5 litraa). Kaada päälle kiehuva vesi ja peitä esim. lautasella tai kattilan kannella. Anna seistä noin 5min ja vatkaa sitten käsivispilällä niin kauan, kunnes seos on tasaista. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Kun suklaaseos on jäähtynyt, lisää crème fraîche ja sekoita, kunnes seos on sileää ja tasaisen väristä.
Sekoita jauhot ja sooda keskenään sekaisin. Lisää myös suola, mikäli käytät suolatonta voita. Vatkaa pehmennyt voi, sokeri ja vanilja ilmavaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Vatkaimen tehosta riippuen tähän menee noin 3-5 minuuttia, kulhon reunoja kannattaa välillä kaapia. Koska käytetään ruskeaa sokeria, ei vaahto luonnollisesti ole kovin vaaleaa. Lisää kananmunat yksitellen voi-sokerivaahtoon ja vatkaa hyvin joka välissä. Seos näyttää luultavasti viimeistään viimeisen kananmunan jälkeen hieman juoksettuneelta, tämä ei haittaa. Jauhoseosta voi kuitenkin ripotella joukkoon jo muutaman teelusikallisen kananmunien lisäämisen yhteydessä.
Lisää jauhoseos ja suklaa-crème fraîche -seos vuorotellen taikinaan hitaasti vatkaten, aloita ja lopeta jauhoilla. Taikinan tulee olla tasaista, mutta sitä ei kannata ylivatkata, jotta jauhot eivät muodosta liikaa sitkoa. Lopuksi voi käännellä taikinaa esim. silikoninuolijalla ja varmistaa, ettei kulhon pohjalle jää "jauhotaskuja", vaan kaikki on tasaisesti sekaisin.
Voitele (ja tarvittaessa jauhota) kakkuvuoka ja kaada noin puolet taikinasta vuoan pohjalle. Ruokalusikalla saa näppärästi "kaiverrettua" taikinaan uran juustokakkutäytettä varten. Lusikoi täyte uraan siten, että se ei osu vuoan reunoihin. Levitä loput kakkutaikinasta juustokakkutäytteen päälle varovasti, jotta täyte ei sekoitu taikinaan. Tämä osuus vaatii eniten kärsivällisyyttä. Tasoita taikinan pinta ja paista kakkua 175-asteisen uunin alatasolla noin 50 minuuttia. Nordic Waren kakkuvuoat johtavat lämpöä tavallisia enemmän, niissä kakku paistuu nopeammin. Kannattaa testata kypsyyttä jo 40 minuutin kohdalla. Jos kakut paistetaan kahdessa pienemmässä vuoassa, voi puolikin tuntia olla sopiva paistoaika.
Anna kakun jäähtyä 15-30 minuuttia ennen kumoamista. Reunojen irtoamista voi auttaa käymällä reunat läpi hammastikulla tai pienellä silikonilastalla. Jäähtyneen kakun voi koristella esimerkiksi tomusokerilla tai suklaasulalla ja nonparelleilla. Kakkua kannattaa leikata terävällä, ohuella veitsellä, jolloin sisus pääsee oikeuksiinsa eikä kakku mene kasaan tai halkeile.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)