4. helmikuuta 2014

Tiramisu- trifle

Tämä menee taas hätävarakategoriaan. Tai akuutin makeannälän pelastajiin. Yhdelle tai kahdelle, ja variaatioita on monia, Eton Mess- hengessä, eli ei liian fiiniä. Tämä ei vaadi leivontaa eikä oikein mitään varsinaista tekemistä, mutta on silti "itsetehtyä". No, itsekoottua ainakin.

1 purkki Tiramisu- rahkaa
2-3 Dominoa (tai muuta täytekeksiä)
1-2rkl Nutellaa (tai suklaakastiketta)

Koko komeus kootaan suoraan lasiin tai kulhoon, joko yhteen tai kahteen. Pohjalle noin puolet rahkasta ja päälle murustellaan keksiä. Kerroksen kruunaa Nutella. Jos teet vain yhden annoksen tai pieniin astoihin kahdelle, lisää toinen kerros.

Nutellaa on helpompi valuttaa rahkan ja keksimurun päälle, jos sitä lämmittää mikrossa varovasti hetken. Nutella palaa helposti, ja tarkoitus ei ole kuumentaa sitä, joten sulatusteho ja lyhyet ajat ovat suositeltavia. Annoksen voi koristella suklaalastuilla, rouheella tai vaikka suklaanonparelleilla.
 
 

Esimerkiksi sitruunarahkasta, savoiardi-kekseistä ja lemon curdista saa raikkaamman version. Kesällä vaniljarahka, kaurakeksit ja mansikat toimivat hienosti. Trifle sopii myös isommalle porukalle, kaikkea tarvitaan vain enemmän. Koska tämän herkun ideana on erilaiset tekstuurit, ei annoksia kannata kasata kovin paljoa etukäteen, jotta keksit pysyvät rapeina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti