28. syyskuuta 2016

Mausteinen kinuskikastike

Loppukesä (ja alkusyksy) on mennyt täysin blogia laiminlyöden, vaikka lähes päivittäin se on ollut mielessä. No, selitykset sikseen, sillä syksy on tullut ja sen myötä mausteiset, tummat ja tuhdit maut myös herkuissa!

Marja-aika oli varsin mainio ainakin täällä päin, ja pakastin on täynnä mansikkaa, puna- ja mustaherukkaa ja tiedossa on myös mustikoita. Olen kuitenkin viime päivinä ahminut puolukkaa monessa muodossa. Valitettavasti poimin nuo punaiset pallerot metsän sijaan tänäkin vuonna kaupan hevitiskiltä ja pakastealtaasta, mutta kotimaisia joka tapauksessa. Vaikka pidän kirpeästä, puolukan rinnalle kaipasin makeaa ja pehmeää ja on vain yksi vaihtoehto - lämmin kinuskikastike. Eri sokereilla saa mukavaa vaihtelua ihan peruskinuskiin, jolle löytyy kyllä paikkansa minunkin sydämestä, mutta ei tässä tarkoituksessa. Tämä herkku on nopea tehdä ja maustamisessa vain mielikuvitus on rajana.

2,5dl paksua kuohukermaa
2dl tummaa sokeria
mausteita maun mukaan
(1-2rkl marjalikööriä)

Sekoita kerma ja tumma sokeri paksupohjaisessa kattilassa. Intiaani-, kookos-, muscovado- tai fariinisokerilla sekä niiden eri yhdistelmillä saa monenlaisia lopputuloksia. Kuumenna koko ajan sekoittaen, ja kun sokeri on liuennut kermaan, lisää haluamasi mausteet (ja likööri). Esimerkiksi kaneli, neilikka, piparkakkumauste tai tumma kaakao sopivat mainiosti karamellisen kinuskin makupariksi. Maistele keittämisen aikana (varovasti!) ja lisää mausteita jos haluat. Keitä koko ajan sekoitellen 5-10min riippuen siitä, kuinka paksua kinuskista haluat. Rakenne paksuuntuu myös jäähtyessään, joten huomioi käytätkö kastiketta kuumana vai kylmänä.

Lusikoi jäiset puolukat tarjoilulasiin ja kaada kuuma kinuski päälle. Herkku on valmis!




In English:

Spicy caramel sauce

I've neglected my blog so badly during the last couple of months, shame on me! However, autumn is here and so are all the deep, heavy, spicy flavours. Berry season was pretty great, and my freezer is full of strawberries, redcurrants, blackcurrants and blueberries. But lingonberries are the thing for me at the moment. Sadly, I pick my berries from the store instead of forest, but that still counts, right? I mean, those are Finnish lingonberries, they've been picked from Finnish forests. Just not by me.

I like sour and tart flavours but lingonberries (as well as cranberries) call for something sweet and smooth. And there's really only one option - warm caramel sauce. Different sugars bring whole new vibes for the sauce and spices add even more flavour. Don't get me wrong, I love the good old basic, sweet caramel sauce but not with berries. This sauce is quick and simple and you have so many possibilities with the end result.

2,5dl double cream
2dl dark sugar
spices to taste
(1-2 tablespoons berry liqueur)

Combine cream and sugar in a heavy-bottomed saucepan. Indian, coconut and light and dark muscovado sugars give different kind of flavour for the sauce, so mix and match! Stir constantly while the mixture heats up. Once the sugar is dissolved, add the spices (and liqueur). Cinnamon, clove, gingerbread spice and dark cocoa work nicely with caramel. Keep stirring and cook the sauce for 5-10 minutes, depending on how thick you want it to be. The sauce also thickens when it cools down so keep that in mind. Taste while cooking (carefully, because it's hot!) and add spices if needed.

Spoon the (frozen) berries in a glass and pour the hot caramel on top. Enjoy!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti