Mustikka-aika alkaa olla parhaimmillaan ja mustikkapiirakka kuuluu ehdottomasti to do-listan kärkeen etenkin tähän aikaan vuodesta. Meillä on tehty piirakkaa kyllä ympäri vuoden perinteisellä Mamman marjapiiras-reseptillä, mutta perinteitäkin voi välillä vähän rikkoa ja kokeilla jotain uutta. Tämän piirakan juju on rukiinen pohja ja uunissa ihanaksi paahtuva valkosuklaamuru. Lämpimänä sellaisenaan tai vaniljajäätelön kanssa, ai että!
150g voita
1dl sokeria
1 M-koon kananmuna
1dl ruisjauhoja
2dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa ja lisää sokeri. Sekoittele ja anna jäähtyä hetken ennen kananmunan lisäämistä. Vispaa kananmuna joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Sekoita keskenään ruisjauhot, vehnäjauhot ja leivinjauhe ja lisää kaikki kuivat aineet voiseokseen, kääntele sekaisin. Levitä taikina piirakkavuokaan tasaisesti.
n. 5dl mustikoita
100g valkosuklaata
200g kermaviiliä
0,5dl sokeria
1tl vaniljasokeria
1 M-koon kananmuna
Levitä mustikat piirakkataikinan pinnalle. Jos käytät pakastemustikoita, sulata niitä hetki ja/tai lisää marjojen sekaan hieman perunajauhoa tai maissitärkkelystä. Näin pohjasta ei tule vetinen. Rouhi valkosuklaa reilun kokoisiksi paloiksi ja ripottele palat mustikoiden päälle. Vispaa kermaviili, sokeri, vaniljasokeri ja kananmuna keskenään tasaiseksi seokseksi. Valuta seos mustikoiden ja valkosuklaan päälle, jätä osa valkosuklaasta kuitenkin näkyviin. Paista piirakkaa 175-asteisen uunin alatasossa noin 45 minuuttia, uunista riippuen. Piirakan keskusta saa olla vielä hieman "hyllyvää" uunista otettaessa, täyte tiivistyy jäähtyessään.
In English:
Blueberry Pie
Blueberry season is at its best in Finland and what would be better than pie? We've baked blueberry pie all year round at home but it's especially good with freshly picked blueberries. This one has rye flour and caramelized white chocolate to bring a bit of a twist. Add a scoop of vanilla ice cream and voilà!
150g butter
1dl sugar
1 egg (medium)
1dl rye flour
2dl all-purpose flour
1 teaspoon baking powder
Preheat oven to 175*C. Melt the butter in a thick-bottomed saucepan and add the sugar. Let the butter cool down a bit and add the egg. Whisk lightly until smooth. Mix together the rye flour, all-purpose flour and baking powder. Add the dry ingredients into the butter mixture and fold until combined. Spread the dough into a pie dish.
about 5dl blueberries
100g white chocolate
200g sour cream (the Nordic kind)
0,5dl sugar
1 teaspoon vanilla sugar
1 egg (medium)
Add the blueberries on top of the dough. If you use frozen blueberries, let them melt for a while and/or mix a bit of corn starch into them. That way the base won't become too wet. Chop the white chocolate roughly and sprinkle it on top of the blueberries. Mix together the sour cream, sugars and egg and whisk until smooth. Pour the mixture on top of blueberries but leave parts of the white chocolate untouched on top. Bake in the lower part of the oven for about 45 minutes, depending on your oven. The filling should still be a bit wobbly when you take the pie out, it will firm up while cooling down.
Tämän täytyy olla hyvää!
VastaaPoista