Minulle vuoden jokainen päivä on oivallinen jäätelöpäivä, mutta varsinkin kesä (tai ainakin kesäksi kutsutut kuukaudet, säästä riippumatta) on ehdotonta jäätelöaikaa. Koska jäätelökoneeni astia ei oikein mahdu nykyiseen pakastimeen, ilman konetta onnistuvat reseptit tulevat tarpeeseen. Tämän "pikajäätelön" eri versioita on nyt näkynyt monessa blogissa. Samalla yksinkertaisella pohjalla on tehty myös tämä espressojäätelö.
Huomioithan, että reseptit sisältävät alkoholia, joten perheen pienimmät eivät ole parasta kohderyhmää. Alkoholi pitää jäätelön rakenteen pehmeänä, joten jos jätät sen pois, rakenne muuttuu jonkin verran. Kivikovaa tästä ei kuitenkaan tule silloinkaan. Näistä resepteistä tulee kummastakin noin litra valmista jäätelöä, riippuen hieman siitä, kuinka kuohkeaa vaahto on. Yksi 397g purkki kondensoitua maitoa riittää hyvin molempiin resepteihin, määrän ei tarvitse olla juuri tarkalleen 200g / jäätelömassa.
Minttusuklaajäätelö:
200g kondensoitua maitoa
2,5dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
2-3 rkl MINTTU Choco Mint (35%) tai minttu- ja kaakaoliköörejä maun mukaisessa suhteessa
70g tummaa suklaata (70%)
Vatkaa kondensoitu maito ja vaniljakastike paksuksi vaahdoksi. Vaahto saa olla melko jämäkkää. Lisää alkoholi ja vatkaa hyvin. Rouhi suklaa hienoiksi lastuiksi ja kääntele lopuksi vaahdon joukkoon. Kaada seos tiiviiseen pakasterasiaan ja anna jäätyä pakastimessa yön yli.
Mitä enemmän jäätelössä on alkoholia, sitä pehmeämmäksi se jää. Tämä herkku ei siis saa odottaa, vaan lusikat ja kulhot / vohvelit on hyvä olla valmiina! Suklaa on helpointa rouhia lastuksi silloin, kun levy itsessään ei ole kovin paksu ja suklaa on kovaa (eli tummaa). Esimerkiksi Fazerin Thin ja Lindtin suklaalevyt ovat hyviä tähän tarkoitukseen.
Raparperi-mansikkajäätelö:
200g kondensoitua maitoa
2,5dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
2-3rkl raparperilikööriä
1dl raparperisosetta
(ripaus kardemummaa ja vaniljaa)
1dl pakastekuivattua mansikkaa tai muutama tuore mansikka
Mausta raparperisose kardemummalla ja vaniljalla maun mukaan, jos haluat. Vatkaa kondensoitu maito ja vaniljakastike paksuksi vaahdoksi. Lisää likööri ja (maustettu) raparperisose ja vatkaa hyvin. Murentele pakastekuivattu mansikka tai pilko tuoreet mansikat pieniksi paloiksi ja kääntele ne varovasti jäätelön joukkoon. Kaada tiiviiseen pakasterasiaan ja anna jäätyä pakastimessa yön yli.
Raparperisoseen voi toki tehdä itse, mutta laiskana ostin valmista kaupasta. Kardemumma ja vanilja sopivat hyvin mausteeksi, mutta toki ne voi jättää poiskin. Jos käytät tuoreita mansikoita, ne kannattaa pilkkoa todella pieniksi, sillä jäätyessään mansikoista tulee kovia. Mansikkapaloja voi myös marinoida joko sokeriliemessä tai jäätelöön käytettävässä raparperiliköörissä täydellisen jäätymisen estämiseksi. Jäätelöstä saa helposti pelkän raparperiversion jättämällä mansikat kokonaan pois ja lisäämällä raparperisoseen määrään parilla ruokalusikallisella.
En valitettavasti osaa sanoa, kuinka pitkään nämä säilyvät pakastimessa. Omassani eivät kovin pitkään, jos ymmärrät, mitä tarkoitan...
In English:
I eat ice cream all year round, but the summer months (or at least the months that are supposedly summertime in Finland) are definately hing season for ice cream. My ice cream maker's container doesn't really fit into our freezer, so maker-free recipes are always wanted. I've seen this "express ice cream" in many blogs lately and for a good reason - it consists of only two main ingredients and then you add seasoning to your taste. Simple as that! Here are two of my favourites. In Finland we have this whippable vanilla custard that is like cream (liquid, not too thick). If you can't find such a thing, you could use regular double cream with 1-2 teaspoons of vanilla sugar.
Plese note that these recipes include alcohol, so it's not the best idea to give this to the kids. You could make these without booze, of course, but the texture will change a bit, since it's partly the alcohol that keeps the ice cream soft. Each recipe yields about one liter of ice cream. One 397g can of condensed milk is enough for both of these, the amount doesn't need to be exactly 200g.
Mint-chocolate ice cream:
200g condensed milk
2,5dl whippable vanilla custard (or double cream + 1-2 teaspoons vanilla sugar)
2-3 tablespoons mint-chocolate liqueur
70g dark chocolate (70%)
Whip the condensed milk and vanilla custard (or vanilla-scented cream) until thick and airy. Add the liqueur and whisk again well. Chop the chocolate into fine chards and fold it carefully into the ice cream mixture. Pour the mixture into an airtight container and freeze overnight.
The more there's alcohol the softer the texture, so have your spoons and bowls ready, don't make this wait! The chocolate chards are easiest to make when the chocolate is not very thick to begin with. Use the thinner bars, for example Lindt makes quite thin dark chocolate bars that are easier to cut with a big, sharp knife.
Rhubarb and strawberry ice cream:
200g condensed milk
2,5dl whippable vanilla custard (or double cream + 1-2 teaspoons vanilla sugar)
2-3 tablespoons rhubarb liqueur
1dl rhubarb purée (store-bought or self-made)
(pinch of cardamom and vanilla)
1dl freeze-dried strawberries or couple of fresh strawberries
Season the rhubarb purée with cardamom and vanilla, if you want. Whip the condensed milk and vanilla custard (or vanilla-scented cream)
until thick and airy. Add the liqueur and rhubarb purée and whisk again well. Crumble the freeze-dried strawberries or chop the fresh ones into small pieces and fold carefully into the ice cream mixture. Pour the mixture into an airtight container and freeze overnight.
If you use fresh strawberries cut them really fine, since they do freeze solid. You could also marinate them in sugar syrup or in the rhubarb liqueur to keep them a bit softer. If you like just plain rhubarb version, leave out the strawberries and add a couple of tablespoon of the rhubarb and voilà.
I really don't know how long these would keep in the freezer. Mine don't stay very long, if you know what I mean...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti