24. toukokuuta 2015

Liebster Award -blogihaaste

Sain Liebster Award - haasteen s/y C'est la Vien Juulialta ja Samulilta. Haasteen tarkoituksena on saada näkyvyyttä sellaisille pienille blogeille, joiden päivittäinen lukijamäärä on alle 1 000. Vaikka Nutella-juustokakun resepti on tuonut viime viikkoina tavallista enemmän lukijoita (ja ei, valitettavasti kyseessä ei ole SE Nutella-juustokakku, suosittelen kuitenkin tsekkaamaan), jää kävijämäärät vielä kauas noista lukemista.


Kiitos Tuulivie, tässä omat vastaukseni:

1. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

Ajatus oli ollut vähemmän aktiivisesti mielessä jo pari vuotta. Kun vuoden 2013 alussa arkeen tuli yllättäen aikaa tavallista enemmän, aloin kirjoittaa.

2. Mieleenpainuvin matkakohteesi (jo vierailtu)?

Kesällä 2013 pääsin viimein Pariisiin. Kyseessä oli sama reissu, josta Tuulivie on kirjoittanut (La Rochelle - Turku 2013), vaikkakin omalta osalta purjehtiminen jäi hyvin vähälle, syystä ja toisesta. Pariisi kolahti heti, ja Eiffel-torni valoineen on edelleen ehdoton suosikkinähtävyyteni.

3. Kohde, jonne haaveilet pääseväsi?

Olen halunnut New Yorkiin ainakin viimeiset 20 vuotta. Olen siitä onnellisessa tilanteessa, että lentoliput on jo hankittu ja pääsen parhaan ystäväni kanssa kaupunkiin viettämään syntymäpäivääni tänä kesänä. En malta odottaa! Muita kohteita olisi mm. Lontoo, Barcelona, Las Vegas ja Havaiji.

4. Ikimuistoisen kokemuksesi maalla, merellä tai jossain muualla?

Paljon on hyviä kokemuksia, mutta valitettavasti ikimuistoisen tällä hetkellä taitaa olla ensimmäinen s/y C'est la Viella tehty purjehdus La Rochellesta. Onnistuin hankkimaan itseni sen verran merisairaaksi, etten muista aikuisiällä olleeni niin heikossa hapessa migreeneistä huolimatta. No, siitä selvittiin kuitenkin, mutta Biskajanlahti ja minä emme sovi yhteen. Positiivisena kokemuksena mainittakoon ensimmäinen Helsinki Midnight Run, en olisi ikinä uskonut a) osallistuvani massajuoksutapahtumaan b) selviäväni siitä c) pitäväni siitä niin paljon. Elokuuta odotellessa.

5. Varman päälle vai pieni riski?

Tylsästi varman päälle, lähestulkoon aina. Ihailen ihmisiä, jotka osaavat ottaa riskejä stressaamatta itseään hengiltä. Omat riskini ovat osoittautuneet enemmän ja vähemmän huonoiksi menestyksiksi tähän mennessä, mutta ehkä vielä joskus.. :)

6. Järki vai tunteet?

Järki. Tämä on edellisen kanssa samoilla linjoilla. Mainittakoon samaan nippuun myös pessimisti ei pety, ja kun ei odota mitään, kaikki on plussaa.

7. Lempiruoka?

Suklaa. Mutta jos sitä ei voi sanoa, niin sitten lihapullakastike ja muusi.

8. Lempijälkiruoka?

Suklaa. Jäätelö (milloin vain). Myös hyvin tehty (ravintolan) crème brûlée on valtavan ihanaa. Paras koskaan syömäni jälkiruoka on ollut Gaijinin jälkkärilajitelma. Se oli tarkoitettu jaettavaksi, mutta söin kyllä suurimman osan ihan itse.

9. Mikä on sinun urheilulajisi/harrastuksesi/juttusi?

Olen ratsastanut useamman vuoden ensin nuorena ja myöhemmin aikuisiällä. Viime vuonna aloitin taitoluistelun ja nyt kuulun muodostelmaluistelujoukkueeseen. Paljon on vielä opittavaa, luistelu haastaa aivan eri tavalla kuin ratsastus. Mieluiten harrastaisin molempia, mutta töissäkin täytyy käydä, joten aika ei riitä.

10. Viini, skumppa, olut, siideri vai jokin muu?

En juurikaan käytä alkoholia, mutta shampanja sopii kyllä tilanteeseen kuin tilanteeseen. Myös erilaiset liköörit sopivat sekä juomaksi että leivontaan. Kuohuviinistä saa helppoja kesäisiä jälkiruokia ja viinille ja siiderille on sitten omat tilanteensa, vaikka en itse joisikaan. Olutta ei koskaan.

11. Elämän motto/quote?

Lievän pessimismin ja runsaan sarkasmin sekoituksesta ei synny kovin rakentavia mottoja, mutta "Se menee, kun sen on mentävä" on tuonut mielenrauhaa ja tsemppiä monessa tilanteessa.


Kaikki "pienemmät" blogit, joita luen, on jo haastettu, joten en heitä haastetta nyt kenellekään. Jos kuitenkin jollain lukijalla on vinkkiä hyvistä blogeista, laittakaa ihmeessä kommentteja! Otan myös mielelläni vastaan toiveita resepteistä, raaka-aineista tai teemoista.

1 kommentti:

  1. Hauskaa että otit haasteen vastaan! Oli kiva lueskella vastauksesi :)

    VastaaPoista