14. toukokuuta 2015

Lime-valkosuklaajuustokakku

Pahoittelut blogihiljaisuudesta, kevään tentit ja muut kiireet ovat ajaneet pahasti ohi viime aikoina. Nyt on kuitenkin taas aikaa keittiössä pyörimiseenkin! Viime viikonlopun äitienpäiväksi tein lehdestä löydetyllä Keksihyllyn reseptillä limellä maustettua valkosuklaajuustokakkua. Puolitin täytteen määrän ja vähensin voita 20-senttistä irtopohjavuokaa varten, muutoin määrät ja ainekset ovat reseptin mukaiset:

175g (pieni paketti) Domino-keksejä
20g voita sulatettuna

Murusta keksit hienoksi ja sekoita joukkoon voisula. Jos käytät keksit ilman täytettä (tai jotain muita suklaakeksejä), lisää keksien määrää ja voisulaa. Painele seos esim. ruokalusikan kuperalla puolella tiiviisti leivinpaperilla vuoratun irtipohjavuoan pohjalle ja laita jääkaappiin jähmettymään täytteen valmistuksen ajaksi.

4 liivatelehteä
300g maustamatonta tuorejuustoa (Philadelphia), huoneenlämpöisenä
1dl sokeria (Siro)
1 limen kuori raastettuna
1dl lime curd- tahnaa
100g valkosuklaata, sulatettuna
2,5dl kookoskermaa jääkaappikylmänä
1 limen mehu

Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Sekoita huoneenlämpöinen tuorejuusto, sokeri, limen raastettu kuori ja lime curd sekä sulatettu, hieman jäähtynyt valkosuklaa sekaisin. Vatkaa toisessa kulhossa kylmä kookoskerma vaahdoksi. Kuumenna limemehu, purista liivatteesta ylimääräinen vesi ja liuota liivatteet limemehuun. Sekoita tasaiseksi ja anna jäähtyä hetki. Lisää kookoskermavaahtoon tuorejuusto-suklaaseos ja sekoita. Valuta lime-liivateseos vaahdon joukkoon koko ajan vatkaten, jotta liivate ei jää paakuiksi. Kun seos on tasaista, kaada se vuokaan keksipohjan päälle ja liikuttele / hytkytä vuokaa varovasti, jotta pinta tasoittuu. Aseta jääkaappiin ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli. Vuoka kannattaa peittää kelmulla, jotta kakkuun ei muodostu kuivunutta kuorta.

1 limen mehu
1-2 limeviipaletta
1dl sokeria (Siro)
1dl vettä
1tl vaniljasokeria tai pari rouhaisua vaniljamyllystä

Sekoita kattilassa limen mehu, sokeri, vesi ja vaniljasokeria tai vanilja. Pese lime hyvin ja lisää seokseen limeviipaleet. Kiehauta ja keitä hiljaa poreillen 15-20 minuuttia, jotta seos paksunee siirapiksi. Poista limeviipaleet, kaada siirappi pieneen kulhoon ja jäähdytä kylmäksi ensin pöydällä ja sitten jääkaapissa. Tarjoile kakku siirapilla koristeltuna. Koristeluun voi käyttää myös syötäviä kukkia, mintunlehtiä ja limeviipaleita tai valkosuklaarouhetta.

Siirappi paksuuntuu vielä jäähtyessään. Voit myös käyttää kuoriraastetta viipaleiden sijaan. Kuoren kanssa tulee kuitenkin olla varovainen, mausta tulee helposti kitkerä. Kuoren väri myös muuttuu keitettäessä hieman rusehtavaksi, joten se kannattaa siivilöidä pois ennen siirapin jäähdyttämistä. Kookoskerma ei vaahtoudu samassa mittakaavassa kuin vispi- ja kuohukerma, joten sen vuoksi ei kannata menettää hermojaan. Pieni ilmavuus riittää keventämään rakennetta mukavasti.



In English:

Cheesecake with lime and white chocolate
 
I've been pretty busy with exams and other stuff, so my apologies for my absence from here. However, now I have time again to hang out in the kitchen and bake! For last weekend's Mothers' Day I made this cheesecake. The recipe is from a Finnish baking site, I just changed the amounts of the filling to fit the 20cm round cake tin instead of a bigger one.

175g Oreos
20g butter, melted

Crush the cookies and mix with the melted butter. If you choose not to use the filling, add the amount of cookies and butter. Press the mixture on the bottom of a lined 20cm loose-based cake tin and place in the fridge while you prepare the filling.

4 sheets gelatin
300g cream cheese (Philadelphia), at room temperature
1dl (superfine) caster sugar
zest of 1 lime, grated
1dl lime curd
100g white chocolate, melted
2,5dl coconut cream, refrigerated
juice of 1 lime

Place the gelatin sheets in cold water to soften them up. Mix the cream cheese, sugar, lime zest, lime curd and melted, slightly cooled white chocolate in a bowl. In another bowl, whip the coconut cream until light and fluffy. Heat the lime juice, press all the extra water out of the gelatin and melt the gelatin into the lime juice. Mix well and let cool down a bit. Whisk together the coconut cream and cream cheese mixtures. Drizzle the gelatin-lime juice into the mixture while whisking the whole time. (That is to make sure there won't be any lumps of gelatin but that it blends smoothly all over the filling.) Pour the filling on top of the biscuit base and jiggle (you know what I mean) the tin a bit to make the surface smooth. Place in the fridge and let set at least 4 hours, preferably overnight. You could cover the tin with cling film to prevent a skin forming on top of the cake.

juice of 1 lime
1-2 slices of lime
1dl (superfine) caster sugar
1dl water
1 teaspoon vanilla sugar or pinch of pure vanilla

Whisk the lime juice, caster sugar, water and vanilla (sugar) in a kettle and add the lime slices. Bring the mixture to a boil and cook for 15-20 minutes to reach a syrupy texture. Remove the lime, pour into a small bowl and let cool on the table and then in the fridge. Serve the cake with cold lime syrup. Garnish with edible flowers, mint leaves, lime slices or wedges and white chocolate. The choice is yours!

The lime syrup will thicken when it cools down, so don't overcook it. You could use grated lime zest instead of slices, but the taste gets easily bitter, so be careful with the amount. The colour also turns brownish, so remove the zest before cooling the syrup. Note that coconut cream does not whip up like double cream, so there's no need to lose your nerve because of that. A little air and fluffiness goes a long way.

1 kommentti:

  1. Oi vitsit tätäkin herkkupalaa taas! Olin näköjään ihan väärässä paikassa äitienpäivänä 😊 sulle on Blogihaaste meidän blogissa.

    VastaaPoista