Ystävänpäivän lähestyessä ruokalahjatkin ovat taas ajankohtaisia erilaisten suklaakonvehtien rinnalla. Olen hiljalleen tykästynyt raakasuklaaseen, varsinkin kun suklaata maustaa kuivatuilla hedelmillä, marjoilla tai pähkinällä. Tässä perusohje, jota voi muokata oman mielensä tai ystävän makumieltymysten mukaan. Osan kaakaovoista voi myös korvata kookosöljyllä, jolloin suklaaseen saa miedon kookosvivahteen.
120g raakakaakaomassaa
50-60g raakakaakaovoita
2-3rkl / maun mukaan agavesiirappia (tai muuta nestemäistä makeutusta, esim hunajaa)
pakastekuivattuja mansikkalastuja
kuivattuja karpaloita
2-4 tippaa piparminttuöljyä
Kaakaomassa ja -voi rouhitaan ja sulatetaan vesihauteessa. Lämpötila ei saisi nousta yli 42 asteen, jotta kyseessä on edelleen raakasuklaa ja kaikki hyvät ravintoaineet säilyvät. Kun kaakaomassa ja -voi ovat sulaneet sekoittuneet tasaisiksi, voi suklaan maustaa jo tässä vaiheessa agavella tai muulla makeuttajalla. Makeutuksen ohella suklaaseen voi lisätä myös esim kanelia tai kardemummaa. Itse temperoin suklaan ennen makeuttamista. Suklamassan lämpötilaa lasketaan siis noin 26-27 asteeseen ja nostetaan uudelleen 31-32 asteeseen. Tämä on kikkailua, ja parantaa lopputuloksen rakennetta, mutta ei siis ole välttämätöntä.
En omista suklaalevymuotteja, mutta vuorasin parin muovirasian kannet tuorekelmulla ja kaadoin 2/3 suklaamassasta niihin. Pinnalle ripottelin osittain murskattuja pakastekuivattuja mansikkalastuja ja kuivattuja karpaloita. Loppuun suklaaseen sekoitin piparminttuöljyä ennen "muottiin" kaatamista. Tuo piparminttu on aika voimakasta tavaraa, joten annostelussa kannattaa edetä tippa kerrallaan, välillä maistellen.
Myös kuivattu kookos eri muodoissa, erilaiset pähkinät ja hedelmäsekoitukset ovat mainioita lisukkeita raakasuklaan joukkoon. Suklaata voi myös marmoroida valkosuklaalla.
In English:
Raw chocolate barks
Since Valentine's day is just around the corner, edible gifts are once again in season (if they ever are off season). I've gradually grown to like raw chocolate, especially the homemade kind with dried fruit, berries and nuts. This is a basic recipe which you can change according to your own or friend's liking. Part of the cacao butter can be replaced with coconut oil, which will give a light coconut flavour.
120g raw cocoa paste
50-60g raw cocoa butter
2-3 tablespoons / to taste agave syrup or honey
freeze dried strawberries
dried cranberries
2-4 drops peppermint extract
Chop the cocoa paste and cocoa butter and melt in a double boiler. The temperature should not rise above 42*C in order for it to be raw chocolate. Once the paste and butter have melted together into a smooth mixture, you can add the syrup or honey. You could also add cinnamon or cardamom. I temper the chocolate before, that is to say drop the temperature to 27-26*C and bring it back up to 31-32*C. This is not necessary but it will make the consistency better.
I don't have actual moulds for chocolate bars or barks, but I used two lids of freeze boxes and covered them with cling film. I poured 2/3 of the chocolate onto the first "mould" and sprinkled partly crushed freeze dried strawberries and dried cranberries on top of the chocolate. For the remaining chocolate I added few drops of peppermint. This stuff is pretty strong, so I suggest to add only one drop at a time and taste in between.
Dried coconut in different forms, all sorts of nuts and mixed fruit are nice with this chocolate. You could also use white chocolate to marble the surface.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti