Chia- siemenet olivat itselleni vielä uusi juttu pari viikkoa sitten, mutta uuden vuoden pienimuotoisen terveysinnon nimissä testasin niitä, superfoodia kun ovat. Lähinnä sammakonkutua omasta mielestäni muistuttava lopputulos kammoksutti, mutta vaalean nesteen kanssa tämäkin ongelma on ratkaistu.
2dl kookosmaitoa
1-2rkl chia-siemeniä
1 limen mehu
(vaniljauutetta)
2 kiwi-hedelmää
0,5-1dl granaattiomenan siemeniä
Jos
käytät rasvaisempaa kookosmaitoa, sekoita se tasaiseksi esim.
sauvakoittimella tai blenderillä. Kun seos on sileää, ripottele
chia-siemenet sekaan ja sekoita tasaiseksi. Lisää limemehu (ja halutessa
vaniljaa maun mukaan). Lime paksuntaa seosta, joten sekoita mehun
jälkeen hyvin. Peitä astia muovikelmulla ja laita jääkaappiin, kunnes
siemenet ovat turvonneet. Seos on valmista 15-30 minuutin jälkeen, mutta
tämän voi hyvin tehdä myös jo edellisenä iltana. Itse pidän reilusta limenmausta, mutta määrää voi toki soveltaa omien mieltymysten mukaan, tai käyttää vaikka sitruuna- tai appelsiinimehua.
Pilko
kiwit ja irrota granaattiomenasta siemenet. Tähän on monta tekniikkaa,
mm. omenan puulusikalla "taputtelu", mutta itse irrotan siemenet
teelusikan avulla ja käsin. Vähän sotkuista, mutta maksaa vaivan. Veden alla operoituna sotku on pienempi.
Sekoita
chia-vanukas tasaiseksi ennen tarjoilua, lisää tarvittaessa nestettä, jos rakenne on
liian paksu. Lusikoi vanukasta lasin pohjalle, lisää yksi kiwi ja puolet
granaattiomenan siemenistä. Lusikoi lisää vanukasta päälle ja lisää
toinen kiwi ja loput siemenistä. Tästä saa hyvän aamiaisen, välipalan tai tai melko tuhdin jälkiruoan. Vanukasmäärästä riittää yhteen isoon annokseen tai pariin kuvan kokoiseen (lasin vetoisuus n. 3dl).
In English:
Chia-lime-pudding
Since the new year always brings out the long-lost healthy eater- side of me (it usually doesn't last long, though), I decided to test chia seeds. I had my doubts since, in my opinion, the end result looks like frog spawn, but with white liquid that problem solves itself quite nicely. Or you could use light chia seeds instead of black ones, but at least in Finland they seem to be hard to come by, so black ones will do just fine.
2dl coconut milk
1-2 tablespoons chia seeds
juice of one lime
(vanilla extract)
2 kiwis
0,5-1dl pomegranate seeds
If you use thick coconut milk, whisk or blend it until smooth. Sprinkle the chia seeds into the coconut milk and stir until well combined. Add the lime juice (and vanilla, to taste). The juice thickens the mixture, so stir well. Cover with cling film and let sit in a fridge for 15-30 minutes or overnight. I like the lime flavour quite strong, but you can use less lime juice or substitute it with lemon or orange juice.
Slice the kiwis and remove the pomegranate seeds. There are many techniques, but I prefer doing it by hand after chopping the pomegranate. It's a bit messy, but worth it. Under water it's less messy. You could also try "whacking" the fruit with wooden spoon. Choose your weapon freely.
Before serving, stir the pudding, add liquid if it feels too thick. Spoon part of the pudding to the bottom of the serving dish then add one kiwi and half of the pomegranate seeds. Cover with more pudding and top with the other kiwi and rest of the seeds. This makes a good breakfast, snack or dessert. The amount of the pudding makes one big serving or two smaller ones, like in the picture (the volume of the glass is about 3dl).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti