12. tammikuuta 2017

Mausteinen juustokakkupiiras

Hyvää alkanutta vuotta! Loppuvuosi meni taas kaiken muun kanssa niin nopeasti, että blogi jäi jälleen pahasti heitteille. Yritän ryhdistäytyä ja olla taas aktiivisempi!

Vuoden alkuun olisikin nyt tarjolla mausteinen juustokakkupiiras - rapsakka keksipohja, täyteläinen juustokerros ja mausteinen kinuski kuulostaa hyvältä, eikö? Tästä tulee pieni, 2-4hlö piiras, koska homma lähtee muuten ihan käsistä. Itse olen tehnyt piirasta lasipadan kanteen, mutta myös noin 20-senttinen piiras- tai irtopohjavuoka käy mainiosti.


70g Bastogne-keksejä
50g piparkakkuja
35g voita, sulatettuna

200g maustamatonta tuorejuustoa, huoneenlämpöisenä
0,75dl sokeria
0,5tl vaniljauutetta
0,5rkl sitruunamehua
(ripaus suolaa)
1 M-koon kananmuna, huoneenlämpöisenä
0,5rkl maissitärkkelystä

Murskaa keksit hienoksi rouheeksi ja sekoita voisula joukkoon. Painele keksimuru vuoan pohjalle ja reunoille tiiviiksi, tasaiseksi kerrokseksi. Muutaman sentin reuna riittää, piiraasta ei tule kovin korkeaa. Paista pohjaa 160-asteisen uunin keskitasossa 10 minuuttia ja anna jäähtyä hetken.

Vatkaa huoneenlämpöinen tuorejuusto notkeaksi, lisää sokeri ja vatkaa kuohkeaksi. Lisää vaniljauute, sitruunamehu (ja pieni ripaus suolaa) ja sekoita tasaiseksi. Lisää seuraavaksi kananmuna ja vatkaa massa tasaiseksi. Lisää lopuksi maissitärkkelys sihdin läpi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Kaada juustotäyte hieman jäähtyneen keksipohjan päälle, tasoita pinta tarvittaessa ja paista 160-asteisen uunin keskitasossa noin 20-25min, kunnes täyte on hyytynyt. Paistoaika riippuu uunista, itse paistoin 22min ja annoin olla vielä 5min jälkilämmössä. Anna piiraan jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

1dl fariinisokeria
1,5dl paksua kuohukermaa
1 maustemitta piparkakkumaustetta
suolaa maun mukaan

Sekoita fariinisokeri, kuohukerma ja piparkakkumauste paksupohjaisessa kattilassa, kuumenna ja keitä kinuskiksi noin 10 minuuttia välillä sekoitellen. Mitä kauemmin keität, sen paksumpaa ja voimakkaamman makuista kinuski on. Huomioi kuitenkin, että rakenne paksuuntuu vielä jäähtyessä. Lisää suolaa tasapainottamaan makeutta ja anna kinuskin jäähtyä hetken. Kaada kinuski piiraan päälle ja levittele varovasti palettiveitsellä tai esim ison lusikan kuperalla puolella. Anna piiraan vetäytyä jääkaapissa vähintään 4h, mieluiten yön yli. Nosta hetkeksi huoneenlämpöön (helpottaa pohjan leikkaamista) ja tarjoile sellaisenaan tai koristele esim. puolukoilla tai karpaloilla.

Piiraan pohjan voi tehdä myös muista kekseistä, mutta itse pidän bastognen rapsakkuudesta ja mausteisuudesta. Kuten muidenkin paistettavien juustokakkujen kanssa, huoneenlämpöiset ainekset ovat erityisen tärkeitä oikeanlaisen rakenteen kannalta. Kinuskin mausteena voi vaihdella myös vaikka kanelia tai kardemummaa, tai käyttää osittain eri sokeria, jolloin lopputulos on aina vähän erilainen.

In English:

Spicy Cheesecake Pie

Happy New Year! And shame on me for the radio silence. I'll try and be more active again now that our kitchen is practically ready and spring is coming! (I need this thought, since the amount of darkness and freezing winds in Finland is just a bit too much at the moment.) To start the year on a sweet note, I give you cheesecake pie with spiced caramel and crunchy bottom. To start the year on a sensible note, this recipe serves 2-4 people. I use the lid of a glass pot, but any pie dish of about 20cm will do.


70g Bastogne (or Speculoos) cookies
50g gingerbread cookies
35g butter, melted

200g cream cheese, at room temperature
0,75dl caster sugar
0,5 teaspoon vanilla
0,5 tablespoon lemon juice
pinch of salt
1 medium egg, at room temperature
0,5 tablespoon corn starch

Preheat oven to 160*C. Crush the cookies to make fine crumb, add the melted butter and mix to combine. Spread evenly to form the base and sides of the pie and press lightly with a spoon. Bake in the middle of the oven for 10 minutes and let cool slightly.

Whisk the cream cheese until soft, add the sugar and whisk until fluffy. Add the vanilla, lemon juice and tiny pinch of salt and whisk to combine. Add the egg and whisk well. Finally, add the corn starch through a sieve and whisk quickly until just combined. Pour the cheesecake mixture on top of the cookie base and bake in the middle of the oven for 20-25 minutes until set. Baking time depends a lot on the oven, mine takes 22 minutes + 5 minutes after turning the oven off. Let the pie cool completely.

1dl brown sugar
1,5dl double cream
1/5 teaspoon (1ml) gingerbread spice mix
fine salt to taste

Mix the sugar, cream and gingerbread spice in a saucepan and cook for about 10 minutes, stirring occasionally. The longer you cook, the thicker and more intense the caramel will be. Take note that the consistency gets a bit thicker as the caramel cools down. Add salt to taste in order to balance the sweetness of the caramel, let cool for a while and pour on top of the cheesecake pie. Spread carefully with a spoon or palette knife and place in the fridge for at least 4 hours, preferably overnight. Let the pie warm up a bit before serving (base is easier to cut) and, if you like, add some cranberries or lingonberries on top.

You could make the base with digestive biscuits or whatnot, but I like the crunch and warmth of the spicy bastogne. As always, room temperature is the key to make silky cheesecake, so take the cheese and egg out of the fridge well beforehand. Caramel can be cooked with different sugars or you could use cinnamon or cardamom to spice it up and get different kind of versions.

2 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä juustokakkua! Syntisen herkullista tuo kinuski. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu se on kyllä sellaista herkkua, että voisi syödä ihan vaan sellaisenaan koko satsin ;)

      Poista