29. elokuuta 2013

Marjapiirakoita

Vahvin ruokamuistoni lapsuudesta on mummuni lihapullien ohella äitini tekemä mustikkapiirakka. Sitä leivottiin vieraille ja tutuille, juhlaan ja arkeen. Reseptin äiti on kirjoittanut aikanaan talouskoulussa jo nyt kellastuneelle ruutupaperille, myöhemmin olen kopioinut sen itselleni koneelle, paperille ja puhelimeen. Jostain syystä en vieläkään muista sitä ulkoa silloin, kun on aika leipoa.

100- 125g voita
1dl sokeria
1 muna
n 3dl jauhoja (esim 1,5dl graham ja 1,5dl vehnä)
1tl leivinjauhetta

Sulata voi, lisää sokeri ja muna, sekoita tasaiseksi. Sekoita jauhot keskenään ja lisää, sekoita kunnes taikina on tasaista. Pohjataikinasta riittää yhteen isoon piirasvuokaan tai 6-8 annosvuokaan, paista 175-asteisessa uunin keskitasossa noin 35-40min uunista riippuen.

Täytteen suhteen voi soveltaa aika vapaasti. Tuoreet mustikat laitan pohjan päälle sellaisenaan, pakastemustikoiden joukkoon sekoitan vähän perunajauhoja ja vaniljasokeria. Myös hillosokeri toimii hyvin. Pohjalle voi myös levittää valmista tai itse tehtyä hilloa. Marjoja menee yhteensä noin 400-500g, mustikoiden lisäksi esimerkiksi mansikka ja vadelma toimivat kivasti.

Säästän usein taikinasta pienen osan ja lisään sen joukkoon jauhoja. Murustelen taikinan sitten marjojen päälle, jolloin piiras ei muuta täytettä kaipaakaan.

Tässä kuitenkin muutama variaatio:




Käytä kaikki taikina pohjaan, kumoa päälle marjat ja lisää rahkatäyte:

1prk maustettua rahkaa (esim vanilja)
1 muna
n 1rkl sokeria tai 1tl vaniljasokeria (maun mukaan)

Sekoita keskenään tasaiseksi ja kaada marjojen päälle. Paista kuten edellä, mutta uunin alatasossa, tarvittaessa hieman kauemmin. Kuvan piirakkaan käytin punaherukoita, ja ripottelin marjojen joukkoon vaaleaa muscovadosokeria happamuutta taittamaan.





Yksittäiset annokset:

Jaa pohjataikina annosvuokiin (6-8kpl riippuen vuoan koosta), lisää marjat ja halutessa hilloa. Valmista marenki:

2 valkuaista
ripaus suolaa
n 4-5rkl sokeria (josta 1-2tl vaniljasokeria)

Vatkaa valkuaiset ja suola kovaksi vaahdoksi, lisää sokeri pienissä erissä. Vatkaa, kunnes seos on kiiltävää. Sokerin liukenemisen voi testata hieromalla pientä määrää massaa sormien välissä. Jos massa tuntuu rakeiselta, vatkaa vielä lisää.

Levitä marenki marjojen päälle, paista 175- asteisen uunin keskitasossa noin 15-20 minuuttia riippuen vuokien koosta. Marenki saa saada väriä, mutta siirrä tarvittaessa alatasolle, jotta pohja kypsyy kokonaan.





Tämän murupaistoksen, eli crumblen ohje on Nigella Lawsonin Nigella Express- kirjasta. Reseptin olisi voinut hyvin kirjoittaa myös Hätävarareseptit- postaukseen, mutta en tuolloin muistanut. Crumblen murutaikinan voi tehdä koska vaan, ja säilyttää sitä pakkasessa. Yllätysvieraiden tai makeanhimon myötä "piiras" on helppo koota vaikka pakastemarjoista ja taikinamurusta.

100g vehnäjauhoja
½tl leivinjauhetta
50g kylmää voita kuutioina
3rkl Demerara- sokeria (ruokakidesokeri)

Sekoita jauhot ja leivinjauhe, nypi voi jauhojen kanssa tasaiseksi muruksi. Lisää sokeri ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina joko pakastepussiin tai rasiaan ja laita pakkaseen. Paista 200-220- asteisen uunin keskitasossa noin 15-20 minuuttia.

Taikina jähmettyy nopeasti, joten 10-15 minuuttia pakkasessa riittää. Koostumus ei kuitenkaan kärsi 1-2 kuukauden pakastamisestakaan, tosin rasia on silloin parempi sivumakujen välttämiseksi.

Taikinasta riittää yhteen keskikokoiseen tai pieneen piirasvuokaan, riippuen siitä, kuinka paksun ja yhtenäisen taikinakuoresta haluaa.

Käytin itse pakastemustikkaa ja tuoretta nektariinia kuvan crumbleen, mutta mikä tahansa marja tai hedelmä käy. Marjojen/hedelmien sekaan kannattaa sekoittaa hieman perunajauhoja tai maissitärkkelystä, ja tarvittaessa sokeria. Crumble on parasta haaleana, mutta kuka nyt jaksaa odottaa jäähtymistä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti