13. toukokuuta 2013

Mansikka-raparperibrita

Kokeilin brita- kakkua ensimmäistä kertaa viime viikonloppuna, en ole aiemmin edes maistanut kyseistä herkkua. Pohjan ohje on otettu suoraan Pirkan nettisivuilta, täytteen sovelsin itse. Pohjien kohdalla usko meinasi heti loppua taikinan riittävyyden suhteen. Käytin 26cm ja 24cm irtopohjavuokia, kumpaankaan en saanut taikinaa levitettyä reunoille asti. Marenkia syntyi neljästä valkuaisesta kuitenkin reippaasti, ja kummasti pohjista tuli vuokien kokoiset sitten uunissa. Pohja vaati jäähtymisen ja varsinkin marenki hellävaraisen irrottamisen vuoan reunoista, joten ihan pikana tätä ei tehdä.



Täytteeksi vaahdotin purkillisen Valion mansikkakermaa, johon lisäsin kaksi purkkia mansikkarahkaa. Hillon virkaa toimitti valmis raparperisose ja koristelin kakun pakastekuivatulla mansikalla. Varsinainen kasaaminen sujui siis nopeasti. Kakkua ei kannatakaan koota kuin vasta juuri ennen tarjoilua, jotta marenkipohjien koostumus säilyy. Päällimmäinen kerros tosin oli jääkaapissa vietetyn yönkin jälkeen vielä hieman rapsakka, mutta raparperisose ja kerma olivat pehmittäneet alemman pohjan marenkivaahdon. Hyvältä maistui kuitenkin edelleen.

Tykästyin kakkuun kovasti, ja täytettä vaihtelemalla britasta saa monta versiota. Esimerkiksi kiivi ja mango sekä vadelma ja valkosuklaa toimisivat varmasti mainiosti. Tämän kesän perinteinen mansikkakakkuni taitaakin olla astetta ilmavampi. Eiköhän se mansikka-aikakin vielä ennen pitkää koita!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti