Mutakakku on yksi suosikeistani, raa'anoloisella taikinalla ja kaakaolla ei tietenkään ole asian kanssa mitään tekemistä. Taikina on nopea tehdä, koska munia ja sokeria ei tarvitse vaahdottaa. Tämän reseptin löysin aikanaan Leivotaan- lehdestä:
150g voita
3 kananmunaa
3 dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
1 dl leivontakaakaota
1-2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
Sulata voi, vatkaa munat ja sokeri kevyesti sekaisin, lisää sulatettu ja vähän jäähtynyt voi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kääntele seos taikinaan. Kaada noin 20- 22cm vuorattuun irtopohjavuokaan ja paista 200- asteisen uunin alatasolla noin 12-15 minuuttia.
Olen itse välillä korvannut puolet kaakaosta 70% suklaalla, sulatin noin 80g reseptin taikinamäärään. Paistoaikaa on vaikea sanoa tarkkaan. Jos kakku on tarkoitus tarjota pian paistamisen jälkeen, kannattaa sitä pitää uunissa hieman pidempään. Jos se tarjotaan vasta seuraavana päivänä, riittää tuo noin 12 min, kakku jähmettyy jäähtyessään, ja sen voi laittaa myös jääkaappiin yöksi.
Yleensä tarjoan kakun vaniljajäätelön tai -rahkan kanssa, kesällä myös tuoreet mansikat ja vadelmat sekä vaniljakastike toimivat hyvin.
100g (80g) margariinia (voita)
1 dl sokeria
1 muna
4 ps / 140g Elovena Hetki Valkosuklaa-Mansikka -pikapuuroa
1,5 tl leivinjauhetta
Huoneenlämpöinen margariini ja sokeri vaahdotetaan, lisätään kananmuna ja vatkataan tasaiseksi. Kuivat aineet sekoitetaan ja lisätään rasvavaahtoon, ja vatkataan tasaiseksi. Keksejä paistetaan 200- asteisen uunin keskiosassa noin 10 minuuttia.
Käytin itse voita, ja määrän olisi mielestäni voinut laskea noin 85 grammaan. Lisäksi taikina kannattaa laittaa jääkaappiin jähmettymään, jotta se on helpompi muotoilla. Paketin ohjeen mukaan taikina tulisi leipoa tangoksi ja leikata paloiksi. Jos taikina on tarkoitus pakastaa (tai viitseliäisyyttä löytyy), kannattaa näin toimiakin. Itse nostelin nokareita lusikalla leivinpaperille.
Paistoaika riippuu taas hieman uunista, ja keksien koosta, omat keksit valmistuivat vajaassa 9 minuutissa. Nämä voisi koristella valkusuklaalla, mutta koska sitä ei nyt löytynyt, keksit "joutuu" syömään ihan sellaisinaan. Keksit ovat jauhottomia, mutta huomioithan, että kaura sisältää jonkin verran gluteenia.
In English:
Makeshift recipes are the best, when you're in a hurry or you get surprise guests on a short notice. Mudcake is one of my favourites. This recipe is from a Finnish baking magazine called Leivotaan (direct translation would be Let's bake).
Mudcake
3 eggs
3dl caster sugar
150g butter
3,5dl plain (all-pupose) flour
1dl cocoa powder
1-2 teaspoons vanilla sugar
pinch of salt
Preheat oven to 200*C (390*F). Beat the eggs and sugar lightly and add the melted butter. Mix the dry ingredients together and fold into the egg mixture. Pour into 20-22- cm round cake tin lined with non-stick baking paper. Bake in the bottom level of the oven for 12-15 minutes. Mudcake is supposed to be slighly undercooked in the middle. Bake for a little longer, if you serve the cake warm. If you let it cool down or serve it the next day, place it in the fridge. In that case 12-13 minutes of baking will do just fine.
I usually serve the cake with ice cream or strawberries. Whipped cream is a classic, too. Some of the cocoa powder can be replaced by melted 70% dark chocolate. 80g of chocolate and 0,5dl cocoa powder is a nice combination.
Oatmeal cookies
85g butter, softened
1dl caster sugar
1 egg
4 baggs / 140g Elovena instant oatmeal porridge (strawberries & white chocolate)
1,5 teaspoon baking powder
Preheat oven to 200* (390*F). Beat the butter and sugar, add the egg and whisk. Mix the dry ingredients together, add to the butter mixture and whisk till well combined. Place the dough in the fridge for a while, so it's easier to handle. You can roll the dough and cut even rounds or do as I did, just take spoonfuls of the dough and place on lined baking tray. Bake for 9-11 minutes in the middle of the oven, depending on the size of the cookies. Garnish with melted chocolate, if you feel like some extra effort. The cookies are flourless, but the oatmeal has some gluten.